|
Johtopaikka
on Varsinais-Suomen ja Satakunnan kuntien vesihuollon johtoverkostoa ja
toiminta-alueita esittelevä karttapalvelu. Johtopaikan tarkoitus on
helpottaa kuntien ja maakuntien liittojen tekemää suunnittelutyötä,
jossa tarvitaan tietoja vesihuollon johtojen sijainnista. Johtopaikka
helpottaa myös kuntien välistä tiedonvaihtoa, koska kuntien
johtotiedot löytyvät yhdestä karttapalvelusta. Palvelu on ensimmäinen
laatuaan maassamme ja alueellisen laajentumisen myötä toivomme
entistä suurempaa käyttöä palvelulle.
Koska johtokartat sisältävät
tarkkaa sijaintitietoa tärkeistä yhdyskunnan toiminnoista,
karttapalvelussa julkaistaan tietoa rajoitetulla tavalla. Kaivojen,
kiinteistöliittymien tai vedenottamoiden paikat on jätetty
merkitsemättä. Lisäksi palvelussa on 1:20000 mittakaavarajoitus, jota
lähemmäs tarkennettaessa aineistot eivät näy.
Aineiston
kuvaustekniikka on peräisin Suomen ympäristökeskuksen ehdotuksesta.
Kuntien osallistumisesta Johtopaikkaan löytyy päivitetty
taulukko alta. Aineistoja lisätään karttapalveluun, kun tietoja
saadaan kunnilta ja pakolliset muokkaukset on tehty. Osa
toiminta-alueista on vahvistettuja ja osa esimerkiksi taajama-alueiden
perusteella digitoituja. Kyseisistä kunnista selviävät toiminta-alueiden tarkkuudet.
Tutustu
Johtopaikkaan
Johtopaikassa
mukana olevat kunnat
|